top of page
Search

5 mokaa yrittäjyysmatkallani by Noora Savolainen, kosmetologi Turku

beautybynooraeveli


kosmetologi Turku

Heippa ihana! Kiva kun klikkasit Blogini-auki. Jos et vielä tunne minua, olen Noora Savolainen Turkulainen kosmetologi ja kauneusalan yrittäjä.


Juon toista kahvikupillistani (Iittalan Taika-mukista), katselen harmaata säätä ja odottelen, että Riia-koira herää. Hän on pahempi unikeko kuin minä. Nyt minulla on pieni hetki aikaa kirjoitella teille. 


Kirjoitin jo yhden Uutiskirjeen valmiiksi, mutta en pitänyt lopputuloksesta. Teksti ei tuntunut siltä, että minä olisin kirjoittanut sen, vaan lähinnä joku täydellinen ihmisrobotti täydellisestä maailmasta. Siitä sainkin ahaa-elämyksen. 


Tänään haluaisin kertoa sinulle sitä, millaisia virheitä olen yritysmatkani aikana tehnyt.


Aloitetaan vaikka siitä, että vuokrasin liiketilani aikanaan todella spontaanisti. Tätä en missään nimessä kadu, mutta tililläni oli takuuvuokran jälkeen n. 600€ rahaa.  Tästä rahasta käytin yli puolet seinäkoristeisiin. Alku olisi sujunut hieman helpommin, jos olisin säästänyt rahaa, ennenkuin avaan yhtään mitään. 


Toinen mokani, oli se, että ajattelin saavani liiketilan valmiiksi muutamassa päivässä. Isäni ja äitini kävivät päivätöidensä jälkeen auttamassa minua. Liiketilani näytti alkuun kuin hämärältä ja ankealta virastotalolta jossa oli kultainen tuoli (Ainiin, sekin :D). Olin kuitenkin avannut Timman ajanvarauksen ja joku ihana varasi minulta ajan. En tiedä olivatko asiakkaat järkyttyneitä tullessaan liiketilaan. 


Ehkä pahin moka oli kuitenkin se, ettei minulla ollut vielä vakkariasiakaskuntaa. Kuitenkin, minulle oli jäänyt muutamia asiakkaita matkaani mukaan aiemmilta vuosilta ja tunnen edelleen läikähdyksen sydämessä, kun nämä omat ensimmäiset vakkarini varaavat ajan (tiedätte kyllä keitä olette, jos luette tänne asti!). 


Neljäs mokani oli se, että koitin olla kaikille kaikkea. Halusin tarjota mahdollisimman monipuolisesti palveluita ja olla jokaiselle ihmiselle se oikea tyyppi. Tässä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. En voi millään olla kaikkien tyyppi. En voi millään olla paras mahdollinen tekijä kaikessa. Olen supistanut palveluvalikoimaani, jotta voin oikeasti olla paras siinä, mitä teen.  


Yksi asia mistä olen vasta nyt ottanut opikseni on se, etten osannut mainostaa tai pitää ääntä itsestäni. Istuin ja odottelin, että ihmiset löytävät minut, ymmärtävät, että olen ihan mukava ja osaava. Olin parissa bisnestapaamiseessa “oikeiden” yrittäjien kanssa. Minulla ei ollut käyntikortteja, eikä nettisivuja. Tuntui, että minä vain puuhastelen. Muistan ikuisesti sen kun valokuvaaja Hilja Mustonen sanoi minulle; Noora, sinun somesta ei näy yhtään millainen ihminen oikeasti olet. 


Huijarisyndrooma hälvenee varmasti ajan myötä ja tällä hetkellä koen suurta ylpeyttä ammatistani. 


Kivaa päivää just sulle <3


T: Ihan oikea kosmetologiyrittäjä Noora


1 view0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page